Kouvolan Lakritsin herkut pakataan näyttävään verkkokauppalaatikkoon
Kouvolan Lakritsi valmistaa rakkaudella ja salaisella reseptillä kansainvälisesti palkittua lakritsia. Herkkua myydään esimerkiksi vähittäiskaupoissa, minkä lisäksi myös yrityksen verkkokauppa on valjastettu palvelemaan lakritsinnälkäisiä asiakkaita.
Yrityksen tavoitteena on tehdä mahdollisimman hyvää lakritsaa, ja sen periaatteena on tehdä yhteistyötä vain parhaiden kumppaneidensa kanssa. Tämä vaatimus koskee myös pakkauksia.
Niinpä DS Smith on saanut olla mukana yrityksen verkkokauppaan soveltuvan pakkauksen suunnittelussa ja valmistamisessa. Verkkokauppapakkauksessa on huomioitu sen tuottama Unboxing -kokemus asiakkaalle, sillä se on painettu myös sisäpuolelta. Visuaalinen ilme toistaa Kouvolan Lakritsin brändi-ilmettä, ja laatikon ulkopinnan painatus toimii vahvana viestinviejänä pakkauksen kulkiessa logistiikassa kohti asiakasta.
”DS Smith valikoitui jo alussa kumppaniksi, sillä he osaavat valmistaa parhaiten kuljetuspakkauksia ja erikoispakkauksia,” kertoo lakutehtailija, toimitusjohtaja Timo Nisula
Kouvolan Lakritsille kestävä kehitys on tärkeä asia ja tarkoittaa sitä, että kaikki kierrätetään mitä voidaan, minkä lisäksi suositaan Suomessa valmistettua aina kun mahdollista. Siksi DS Smithin Suomessa valmistettu aaltopahvipakkaus oli luonnollinen pakkaus myös yrityksen verkkokauppaan.