Myyntiteline antaa puitteet niin myymälän tiskille kuin lattiallekin
Kirjat ovat maagisia: Hiljaisia viestinviejiä, jotka etsivät yhtä hiljaisia vastaanottajiaan. Ne herättävät ajatuksia, välittävät tietoa, herättävät tunteita. Tai sitten eivät. Tässä onnistuminen tai epäonnistuminen riippuu kirjailijoiden ja lukijoiden välisestä suhteesta. Entä onko kirjan julkaisseella kustantajalla tässä suhteessa merkitystä?
Yleisesti ottaen kirjan kustantaminen on käsikirjoitusten vastaanottamista ja arvioimista ja sen jälkeen muokkaamista, tuottamista ja markkinoimista. Perustyötä siis, mutta haasteitakin on. Matka kustantamon ja lukijan välillä on yksi niistä. Tähän on pystyttävä rakentamaan hyvin kannattelevia siltoja.
– Jakelu ja lanseeraus ovat äärettömän tärkeässä asemassa. Siksi yritämme aina olla edistyksellisiä, luovia ja rohkeita, Bookmarkin kustannuspäällikkö Claes Ericson sanoo.
Bookmark teki suunnanmuutoksen
Bookmark on nuori kustantamo. Siitä huolimatta se on onnistunut radikaalisti muuttamaan suuntaa perustamisensa jälkeen, vaikka siitä ei ole kulunut vielä kymmentäkään vuotta. Claes Ericson kertoo:
– Perusajatuksemme oli kääntää Ruotsin bestsellereitä englanniksi ja julkaista niitä maailmanlaajuisesti. Halusimme valikoimiimme mahdollisimman paljon kirjoja ja julkaista niitä ainoastaan e-kirjoina. Nykyään liiketoimintamalli on päinvastainen – julkaisemme vain valikoidusti kirjoja niin monessa muodossa kuin mahdollista.
Laatu voittaa määrän
Uusista trendeistä huolimatta painettu kirja on edelleen ylivoimainen tapa välittää kirjallisia elämyksiä. ”Helmi kansien välissä” on yhä tärkein tekijä Claes Ericsonin mukaan. Pienen kustantamon on tärkeää valita oikein. Laatu kulkee aina määrän edellä.
– Mielestämme on erittäin tärkeää, että tuotteemme ovat meistä itsestämme kiinnostavia. Emme ole kasvattaneet kovin paljon julkaisujen määrää, sen sijaan liikevaihtomme ja henkilöstömäärämme on kasvanut. Emme tee mitään puolivillaisesti, vaan panostamme aina täysillä jokaiseen julkaisuun. Olenkin vakuuttunut siitä, että tapamme toimia on ollut tärkein menestystekijämme.
– Sen ansiosta, että julkaisemme vähemmän kirjoja, meillä on paremmat mahdollisuudet kääntää jokainen kivi tavoittaaksemme niin paljon lukijoita kuin mahdollista. Tämä on huomattavasti tärkeämpää kuin se, että valikoimissamme olisi paljon eri nimikkeitä.
Ainutlaatuista ja vaikuttavaa toimintaa
Bookmark on yksi Ruotsin nuorimmista yleiskustantamoista, mutta sen kasvu on voimakasta.
– Yksi kirjailijoistamme kuvasi meitä äskettäin "pikkiriikkiseksi". Se kuulostaa osuvalta, Claes toteaa, mutta me lukeudumme helposti maan kymmenen suurimman kustantamon joukkoon. Tämä on seurausta määrätietoisesta panostuksesta ainutlaatuisiin ja vaikuttaviin tuotteisiin – kirjoihin, joita on vaikea laskea käsistään.
Bookmarkin verkkosivuilla on runsaasti esimerkkejä siitä, mistä Claes Ericson puhuu. Ja vaikka hänen kuvauksensa kustantamon konseptista kertoo pienestä valikoimasta, voi nopeasti havaita, että kustantamon valikoimissa on paljon kirjoja jokaiseen makuun. Hieman kiistanalaisia nimiä, kuten Alex Schulman ja Thorsten Flinck, sulassa sovussa vuoden dekkarikirjailijan, nuuskan käytön lopettamisesta kertovien ja siivoustaitoa koskevien kirjojen kanssa. Ja niin edelleen. Jännittävää, opettavaista, trendikästä, historiallista tai filosofista – jos pitää lukemisesta, törmää ennemmin tai myöhemmin Bookmarkiin.
Näkyvillä monissa eri paikoissa
Modernit kirjamarkkinat muuntuvat jatkuvasti, ja luettavaa etsittäessä tarjolla on monia mahdollisuuksia.
Esimerkiksi lähikaupassa voi ruokaostosten lisäksi saada apua lukunälkäänsä. Säännötkin ovat samat kaikille, jotka kilpailevat liiketilasta: erotu joukosta ja myy, niin olet mukana pelissä!
DS Smithille tämä haaste on arkipäivää. Bookmark antaa suuntaviivat ja tuotteiden mitat, tekniset ratkaisut ja toteutuksen heille toimittaa Anneli Nyström ja DS Smithin Norrköpingin toimipiste.
– Heidän palvelutasonsa ja toimintansa sopivat meille täydellisesti, Claes Ericson toteaa.