Koskelan kynästä

Joulupukki ja DS Smith samalla asialla! Joulun lähestyessä tulee väistämättä mieleen siihen liittyvät järjestelyt, joista yksi on joululahjat ja niiden tuoma ilo vastaanottajalleen. Meillä DS Smithin väellä onkin yhteistä Joulupukin kanssa siinä, että me molemmat pidämme pakkauksista ja tahdomme ilahduttaa ihmisiä.

Meidän arjessamme ilahduttaminen tapahtuu hieman eri tavalla kuin Joulupukilla, vaikka yhtymäkohtiakin on. Pyrimme tekemään asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa yhteistyötä niin, että heidän elämänsä olisi helpompaa: yhteistyöllä löydämme parhaat mahdolliset ratkaisut, joiden avulla asiakkaamme voivat saavuttaa lisäarvoa, lisätä oman liiketoimintansa tuottoa, vähentää kokonaiskustannuksia, toimia ympäristö huomioiden ja hallita riskejä.

Myös Joulupukki ilahduttaa toimittamalla paketteja niitä odottaville. Hän on oiva esimerkki hyvistä käytänteistä, joissa hän huomioi eripuolilla maailmaa erilaisia tapoja toimia, kohdemaan kulttuuriin sopivasti muokattuna. Voisimme täällä Suomessa ottaa oppia esimerkiksi Joulupukin tavasta toimia Amerikassa – jos ei lasketa työturvallisuusmielessä kyseenalaista savupiipun käyttöä – jossa hän toimittaa lahjat pakattuna kuitupakkauksiin, kuten aaltopahvilaatikoihin tai kartonkikoteloihin. Ne kun ovat uudelleen käytettäviä ja myös kierrätettäviä, sillä ne voi litistää, pakata sisäkkäin ja laittaa keräyskartonkiastiaan.

Sekä Joulupukille että meille DS Smithissä ympäristöasiat ja toimiminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on tärkeää. Joulupukki tekee ainakin aattona ympäristöteon sillä, että hän ajaa liki päästöttömällä kulkuneuvolla – poroilla ja reellä – paikasta toiseen. Rekeensä pukki lastaa oikeaoppisesti suunnitellut tuotetta suojaavat pakkaukset, joissa ei ole turhaa tilaa, jolloin rekeen mahtuukin enemmän ja matkanteko on kustannustehokkaampaa, kun poroilla on pienempi ilmanvastus. Ja saamiemme tietojen mukaan, aivan kuten DS Smith, Joulupukki suhtautuu lapsityövoiman käyttöön kielteisesti, ja pikkutontut käyvät koulunsa kiltisti ennen tonttupajaan siirtymistään.

Vaikka tiedämme, että Joulupukki huomioi kiltit ja myös ei-niin-kiltit lapset, ja monet aikuisetkin, olemme halunneet kantaa kortemme kekoon erityisesti lasten huomioimiseksi. Siksi emme tänä vuonna lähetä lainkaan perinteisiä joulukortteja, vaan ohjasimme varat Lastenklinikoiden Kummien kautta pienten potilaiden hyväksi Helsingin, Turun, Tampereen, Oulun ja Kuopion lastenklinikalle. Ilahduttamaan heidän asiakkaitaan.

Uskomme vuorovaikutuksen voimaan ja tutkailemme Joulupukin tapaa toimia taas tänäkin vuonna oppiaksemme häneltä, mutta myös antaaksemme hänelle omia kullanarvoisia vinkkejämme yhteisestä mielenkiinnonkohteestamme – pakkauksista.

Toivotan kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneille ja omalle henkilökunnallemme rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta.